Tuo poika näytti tutulta. Olen kai nähnyt hänet käytävällä joskus. Taisi kuulua tähän samaan porukkaan. Laskin katseeni maahan. En odottanut enää pelastusta. Mihin minua edes tarvittiin täällä?
-Antakaa hän minulle, kuului vaimealla, mutta itsevarmalla äänellä tuo lause. Säpsähdin. Quinta näytti vihaiselta, kun taas tuo poika oli ihan ilmeetön.
-Jaa, kuules poika, hän on nyt meidän, joten sinun on parasta häipyä täältä, Quinta sanoi.
Poika huokaisi ja nosti läpitunkevan katseensa Quintaan.. Hän ei tehnyt elettäkään lähteäkseen vaan sanoi hiljaa:
-En tapa teitä, jos annatte hänet heti minulle.
Arpisuinen Velasqo räkätti äänekkäästi.
-Kuka sinä olet, että pystyisit tappamaan meidän kaikki?
Miekka välähti, minä kirkaisin ja arpisuisen kahteen osaan leikattu keho haihtui ilmaan.
Enää ei tarvittu maannitella, punatukka Rainerio irrotti käteni heti ja heitti minut pojan eteen. Kylkeeni sattui, kun muksahdin kovalle lattialle.
Poika vetäisi kaavunsa sivuun ja numero 4 paljastui hänen rinnallaan. Jäljelläolevat arrancarit alkoivat heti anella armoa ja minut valtasi pelko, kuka tämä olio oli, että jo nuokin pyysivät häneltä anteeksi. Poika siristi silmiään kolmikolle, nosti minut maasta ja mäiskäsi oven kiinni, laski minut maahan, nosti etusormensa ilmaan ovea kohti ja kuiskasi:
-Cero...
Vihreä välähdys, eikä kidutushuonetta enää ollut. Silmäni taisivat olla lautasen kokoiset, tuijotin vaan edessä näkyvää maisemaa. Hiekkaa kaikkialla.
Poika kysyi katsomatta minuun:
-Pystytkö kävellä?
Tajusin vasta hetken päästä, että pitäisi vastatakin, ja nyökkäsin vaisusti. Yritin noustakin, mutta kivun takia vajosin takaisin lattialle. Poika huokaisi, pyöräytti silmiään ja nosti minut. Koko kehoni jäykistyi ja odotin jotain kamalaa. Mitään ei tapahtunut. Hän vain käveli eteenpäin. Hetken päästä hän pysähtyi yhden oven eteen, avasi sen ja laski minut purppuranväriselle sohvalle ja ilmoitti minulle tulevansa pian ja lähti saman tien.
Katselin ympärilleni ja näin mukavan keskikokoisen huoneen. Oli yksi iso sänky, valkoisella peitolla peitettynä ja musta-valkoraitainen tyyny. Sohvalla oli kaksi samanlaista tyynyä ja nurkassa oli tummansininen leveä patja. Ikkuna oli aika pieni mutta jotenkin valoa näytti silti tulevan mukavasti sisälle. Kirjoituspöydän lisäksi oli vielä kaksi nojatuolia ja pienikokoinen vaatekaappi. Hetkonen... Vaatekaapin päällä oli myös tyyny ja jopa peitto. Tässä vaiheessa minun vatsaa taas väänsi, kenen huoneessa minä nyt taas olin. Päässäni pyöri ja minua oksetti. Samassa oveen ryskytettiin ja kuului Grimmjowin ääni:
-Tule ulos, kaunokainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti