Tuntui, kuin maa liikkuisi allani. Olin kai järkyttynyt, tai sitten tämä kaikki, mitä minulle tapahtui, sai minut liian helposti pelkäämään. Selkään sattui ja kädet tärisivät. Hillitsin tärisemistä, yritin ainakin. Silloin Aizen alkoi puhua. Hänestä huokui pahuutta, kuin raadosta kamala haju. Puristin suuni tiukasti yhteen, etten huutaisi vahingossa, jos jotain yllättävää tapahtuisi.
-Sinä siis tulit, Aizen virnisti hieman. Olisin mielelläni näyttänyt kieltäni silloin, mutten uskaltanut. Aizen kai luuli, että tulin ilman vastustamista. Hän luuli, että minä riemastuin siitä, että saan tulla tänne kammottavaan paikkaan. Tai sitten hän ei luullut mitään. Hän tiesi.
-Kuulin, että sinulla on taito parantaa, eli mennä ajassa taaksepäin. Saat nyt ensin tottua tähän paikkaan, sillä tämä tulee olemaan sinun kotisi tästä lähtien. Emme löytäneet sinulle erillistä huonetta ja se on ehkä parempikin, että olet jonkun lähellä, ettei kukaan tappaisi sinua vahingossa.
Selkäpiitäni karmi. Asuisin jonkun kanssa, se kuulosti liian hirvittävältä. Saatoin vain toivoa, ettei se olisi Grimmjow. Grimmjowsta tuli mieleen, ettei Aizen näyttänyt huomaavan haavojani, eikä mitään. Se taisi kuulua näiden petojen tapaan, mietin. Aizen ei tainnut olla kiinnostunut minun mielipiteistä, vaan jatkoi.
-Saat asua Grimmjowin kanssa.
Aizen arvasikin varmaan, että Grimmjowia olisin viimeiseksi toivonut, mutta häntä ei tainnut kiinnostaa, että mikä minulle olisi hyvä. Kunhan pysyisin hengissä, se oli pääasia. Aizen sanoi yhdelle vieressään seisovalle valkoiselle oliolle jotain ja tämä lähti. Hetken päästä ovesta astui sisään Grimmjow ylimielinen virnistys naamallaan. Jokainen lihakseni jännittyi pelosta. Kun hän katsahti minuun, olin pyörtyä. En halunnut asua tuon hirviön kanssa missään nimessä.
-Pyysitte, Aizen, Grimmjow sanoi iljettävän kiltillä äänensävyllä.
-Kyllä. Ota huoneeseesi tuo tyttö tuolla. Pidä hänestä hyvää huolta, hän ei saa kuolla.
Minusta puhuttiin, kuin jostain tavarasta. Grimmjow kumarsi ja hyppäsi viereeni outo kiille silmissään. Hän tarrasi minun käsivarteeni, leikkasi terävällä kynnellään köyden poikki yhdessä silmänräpäyksessä ja veti mukanaan. En voinut sille mitään, kirkaisu oli automaattista. Grimmjow nauroi vahingoniloisena, eikä välittänyt väsystäni, jomottavista vammoistani, pelostani eikä mistään. Hän raahasi minua käytävällä perässään muiden arrancareiden nauraessa minulle. Itkin hiljaa. Sattui niin kamalasti. Meitä vastaan käveli vihreäsilmäinen arrancar, jota ei naurattanut tippaakaan. Hän katsoi minuun vain kerran, mutta sitä katsetta en tule koskaan unohtamaan. Siinä oli yhdellä kerralla sääliä, myötätuntoa, kovuutta, ja rauhoituksen virta kulki lävitseni. Punastuin hiukan kyyneleideni läpi. Grimmjow ei huomannut tästä mitään, onneksi. Tyyppi katosi niin nopeasti, kuin oli tullutkin. Näin enää hänen selkänsä. Silloin Grimmjow avasi yhden ovet ja paiskasi minut nurkkaan. Tiesin, etten enää koskaan näkisi sitä poikaa. Vapauden ovi pamahti kiinni silmieni edessä. Kuulin enää vain Grimmjowin ilkeää naurua. Pyörryin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti