Olin matkan lopussa niin väsynyt, että Grimmjow löi minua moneen otteeseen ja uhkasi käyttää miekkaansa, jos en liikkuisi tarpeeksi nopeasti. Nopea tarkoitti sitä, että minun piti hölkätä hieman, että pysyisin mukana hänen tahdissaan. Olen viimepäivinä nukkunut niin huonosti, että minulla oli melkein aina väsy. Nyt väsytti niin kamalasti, että olin valmis uskomaan, että voisin pyörtyä uupumuksesta. En silti sitä tehnyt, vaikka mieli teki lopettaa tähän ja jäädä vain nukkumaan. En uskaltanut. Grimmjowin kädessä miekka näytti siltä, kuin se olisi virnuillut minulle ilkeästi. Kuvotti katsoa sitä. Sitä peitti kuivunut veri ja arvelin mielessäni, että hän ei ollut pessyt sitä pitkään aikaan.
Grimmjow astui ulos gargaista ja kun arastelin, niin hän tarrasi hiuksiini ja veti minut ulos sieltä. Kaaduin taas, sillä käteni eivät olleet käytössäni. En jaksanut nousta. Olin kuolemanväsynyt. Silloin miekka viilsi selkääni kivuliaasti. Kiljaisin tuskasta ja yllätyksestä.
-Ylös siitä heti, Grimmjow sanoi neutraalisella äänellä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kivilattia -sillä me olimme jossakin ihmeellisessä kaupungissa- oli likainen ja nyt, kun kierähdin sivulle, siihen jäi tummanpunainen viiva. Minun omaa verta, tajusin. Irvistin kivusta, kun selkäni kosketti kylmää lattiaa, nimittäin vaatteeni olivat jo muutenkin likaiset ja nyt siihen on tehty viiltokin. Grimmjow veti minua kädestä ylös, mutta kun käteni olivat sidottuina, köysi on hangannut ihoani pahasti, kirkaisin taas. Sattui, väsytti ja olin varmaan maailman ilkeimmän tyypin kanssa jossakin kamalassa paikassa. En osannut kuvitella pahempaa, kun sitten myöhemmin huomasin, että minulla oli karmiva nälkä ja jano. Horjahdelin loppumatkan pahasti, sillä ilmassa leijui veren haju ja minua kammotti mustat sivukujat, joissa välillä välkähti jonkun tai jonkin silmät. Grimmjow aina vain kiristi tahtia, eikä huomioinut minua ollenkaan.
-Ole kiltti, mennään vähän hitaampaa, pyysin itku kurkussa. Vastaus oli isku kasvoihini. En voinut mitään, purskahdin vain itkuun. Grimmjow ei ensin näyttänyt välittävän, mutta kun lähestyimme yhtä suurta ovea, hän karjaisi minulle:
-Turpa umpeen, vitun paskiainen!
Yritin olla hiljaa, sillä pelkäsin uutta viiltohaavaa. Grimmjow avasi oven ensin koputettuaan siihen ja työnsi minut sisään kuiskaten ivallisesti:
-Onnea pikkutipu.
Katsoin häneen ja selkäpiitäni karmi. Käänsin katseeni ja näin Aizenin. Hän ei ollut enää sama Aizen, jonka minä olen nähnyt. Luulin, että pyörryn pelosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti