3. osa

Tuntui, kuin maa liikkuisi allani. Olin kai järkyttynyt, tai sitten tämä kaikki, mitä minulle tapahtui, sai minut liian helposti pelkäämään. Selkään sattui ja kädet tärisivät. Hillitsin tärisemistä, yritin ainakin. Silloin Aizen alkoi puhua. Hänestä huokui pahuutta, kuin raadosta kamala haju. Puristin suuni tiukasti yhteen, etten huutaisi vahingossa, jos jotain yllättävää tapahtuisi.
 -Sinä siis tulit, Aizen virnisti hieman. Olisin mielelläni näyttänyt kieltäni silloin, mutten uskaltanut. Aizen kai luuli, että tulin ilman vastustamista. Hän luuli, että minä riemastuin siitä, että saan tulla tänne kammottavaan paikkaan. Tai sitten hän ei luullut mitään. Hän tiesi.
 -Kuulin, että sinulla on taito parantaa, eli mennä ajassa taaksepäin. Saat nyt ensin tottua tähän paikkaan, sillä tämä tulee olemaan sinun kotisi tästä lähtien. Emme löytäneet sinulle erillistä huonetta ja se on ehkä parempikin, että olet jonkun lähellä, ettei kukaan tappaisi sinua vahingossa.
Selkäpiitäni karmi. Asuisin jonkun kanssa, se kuulosti liian hirvittävältä. Saatoin vain toivoa, ettei se olisi Grimmjow. Grimmjowsta tuli mieleen, ettei Aizen näyttänyt huomaavan haavojani, eikä mitään. Se taisi kuulua näiden petojen tapaan, mietin. Aizen ei tainnut olla kiinnostunut minun mielipiteistä, vaan jatkoi.
 -Saat asua Grimmjowin kanssa.
Aizen arvasikin varmaan, että Grimmjowia olisin viimeiseksi toivonut, mutta häntä ei tainnut kiinnostaa, että mikä minulle olisi hyvä. Kunhan pysyisin hengissä, se oli pääasia. Aizen sanoi yhdelle vieressään seisovalle valkoiselle oliolle jotain ja tämä lähti. Hetken päästä ovesta astui sisään Grimmjow ylimielinen virnistys naamallaan. Jokainen lihakseni jännittyi pelosta. Kun hän katsahti minuun, olin pyörtyä. En halunnut asua tuon hirviön kanssa missään nimessä.
 -Pyysitte, Aizen, Grimmjow sanoi iljettävän kiltillä äänensävyllä.
 -Kyllä. Ota huoneeseesi tuo tyttö tuolla. Pidä hänestä hyvää huolta, hän ei saa kuolla.
Minusta puhuttiin, kuin jostain tavarasta. Grimmjow kumarsi ja hyppäsi viereeni outo kiille silmissään. Hän tarrasi minun käsivarteeni, leikkasi terävällä kynnellään köyden poikki yhdessä silmänräpäyksessä ja veti mukanaan. En voinut sille mitään, kirkaisu oli automaattista. Grimmjow nauroi vahingoniloisena, eikä välittänyt väsystäni, jomottavista vammoistani, pelostani eikä mistään. Hän raahasi minua käytävällä perässään muiden arrancareiden nauraessa minulle. Itkin hiljaa. Sattui niin kamalasti. Meitä vastaan käveli vihreäsilmäinen arrancar, jota ei naurattanut tippaakaan. Hän katsoi minuun vain kerran, mutta sitä katsetta en tule koskaan unohtamaan. Siinä oli yhdellä kerralla sääliä, myötätuntoa, kovuutta, ja rauhoituksen virta kulki lävitseni. Punastuin hiukan kyyneleideni läpi. Grimmjow ei huomannut tästä mitään, onneksi. Tyyppi katosi niin nopeasti, kuin oli tullutkin. Näin enää hänen selkänsä. Silloin Grimmjow avasi yhden ovet ja paiskasi minut nurkkaan. Tiesin, etten enää koskaan näkisi sitä poikaa. Vapauden ovi pamahti kiinni silmieni edessä. Kuulin enää vain Grimmjowin ilkeää naurua. Pyörryin.

2. osa

Olin matkan lopussa niin väsynyt, että Grimmjow löi minua moneen otteeseen ja uhkasi käyttää miekkaansa, jos en liikkuisi tarpeeksi nopeasti. Nopea tarkoitti sitä, että minun piti hölkätä hieman, että pysyisin mukana hänen tahdissaan. Olen viimepäivinä nukkunut niin huonosti, että minulla oli melkein aina väsy. Nyt väsytti niin kamalasti, että olin valmis uskomaan, että voisin pyörtyä uupumuksesta. En silti sitä tehnyt, vaikka mieli teki lopettaa tähän ja jäädä vain nukkumaan. En uskaltanut. Grimmjowin kädessä miekka näytti siltä, kuin se olisi virnuillut minulle ilkeästi. Kuvotti katsoa sitä. Sitä peitti kuivunut veri ja arvelin mielessäni, että hän ei ollut pessyt sitä pitkään aikaan.
  Grimmjow astui ulos gargaista ja kun arastelin, niin hän tarrasi hiuksiini ja veti minut ulos sieltä. Kaaduin taas, sillä käteni eivät olleet käytössäni. En jaksanut nousta. Olin kuolemanväsynyt. Silloin miekka viilsi selkääni kivuliaasti. Kiljaisin tuskasta ja yllätyksestä.
 -Ylös siitä heti, Grimmjow sanoi neutraalisella äänellä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kivilattia -sillä me olimme jossakin ihmeellisessä kaupungissa-  oli likainen ja nyt, kun kierähdin sivulle, siihen jäi tummanpunainen viiva. Minun omaa verta, tajusin. Irvistin kivusta, kun selkäni kosketti kylmää lattiaa, nimittäin vaatteeni olivat jo muutenkin likaiset ja nyt siihen on tehty viiltokin. Grimmjow veti minua kädestä ylös, mutta kun käteni olivat sidottuina, köysi on hangannut ihoani pahasti, kirkaisin taas. Sattui, väsytti ja olin varmaan maailman ilkeimmän tyypin kanssa jossakin kamalassa paikassa. En osannut kuvitella pahempaa, kun sitten myöhemmin huomasin, että minulla oli karmiva nälkä ja jano. Horjahdelin loppumatkan pahasti, sillä ilmassa leijui veren haju ja minua kammotti mustat sivukujat, joissa välillä välkähti jonkun tai jonkin silmät. Grimmjow aina vain kiristi tahtia, eikä huomioinut minua ollenkaan.
 -Ole kiltti, mennään vähän hitaampaa, pyysin itku kurkussa. Vastaus oli isku kasvoihini. En voinut mitään, purskahdin vain itkuun. Grimmjow ei ensin näyttänyt välittävän, mutta kun lähestyimme yhtä suurta ovea, hän karjaisi minulle:
 -Turpa umpeen, vitun paskiainen!
Yritin olla hiljaa, sillä pelkäsin uutta viiltohaavaa. Grimmjow avasi oven ensin koputettuaan siihen ja työnsi minut sisään kuiskaten ivallisesti:
 -Onnea pikkutipu.
 Katsoin häneen ja selkäpiitäni karmi. Käänsin katseeni ja näin Aizenin. Hän ei ollut enää sama Aizen, jonka minä olen nähnyt. Luulin, että pyörryn pelosta.

1. osa

Mikä päivä, ajattelin väsyneenä. Koulussa on ollut koe ja kaikki energiani on mennyt siihen. Jäin puistoon istuskelemaan hetkeksi ja hetki venyi iltaan asti. Katulamput loistivat kirkkaina, eikä ketään näyttänyt olevan kadulla. Tyhjyys väreili ilmassa, josta en pitänyt, joten nousin mieluummin ja läksin kotiinpäin. Illan lämpö ympäröi minut, ei ollut ollenkaan kylmä lämpimän päivän jälkeen. Tuntui hyvältä päästä taas kotiin. Yhtäkkiä kuulin tosi oudon äänen, joka sai minut hieman tärisemään. Urahara on nimittäin varoittanut minua holloweista, joita on ollut tosi runsaasti viime viikkoina. Tähän asti en ole törmännyt yhteenkään. Olin valmis pakenemaan hetkenä minä hyvänsä ja katselin epävarmana lamppua, jonka valo alkoi hiipua. Juuri tällöinkö lampun virran on loputtava? Pimeä kuja tuntui vastenmieliseltä, mutta se oli ainut tie, joka vei kotiin.
  Edessäni vilahti jotain, pieni kiljahdus pääsi kurkustani. Nyt pelkäsin todella. Kuka, tai mikä se oli? Otin jalat alleni ja lähdin juoksuun. Kumpa pääsisin jo kotiovesta sisään, toivoin. Joku kosketti minua ja kiljaisin lujaa. Tärisin kauttaaltani ja silmäni suurenivat pelosta. Nyt suunikin tukittiin. Yritin huutaa, mutta ääntä ei tullut. Olin paniikissa. Rimpuilin, mutta se joku piti minua paikallani, enkä päässyt mihinkään.
  -Pst, kylmä ääni sanoi ihan korvani juuressa. Yritin vetää pääni kauemmas.
 -Oletko Orihime Inoue? sanoi se karmiva ääni vieressäni. Nyökäytin päätäni heikosti.
 -Silloin tulet mukaani.
Suuni oli tukittu, en pystynyt vastata. Paniikkini yltyi, kun hän kertoi, että Aizen tarvitsee minun kykyäni. Hän sitoi käteni salamannopeasti ja löi minua jalkaan. En tiedä, miten hän sen teki, mutta tunsin melkein heti lämpimän veren valuvan sääriäni alas. Siihen sattui lujaa, mutten halunnut itkeä. Vihdoinkin äänen omistaja näyttäytyi. Hän oli normaalin pituinen, siniset hiukset ja tosi ilkeä virnistys. Hän katsoi minua silmiin, virnisti ja hänen miekkansa kärki osoitti kaulaani. Vetäydyin kauemmas, vaikka se sattuikin ja oli vaikeaa.
 -Jos et tottele, saat maistaa miekkaani, hän nauroi. Hän lisäsi, että hän oli kuudes espada ja voin kutsua häntä Grimmjowksi. Nuo kaksi lausetta oli tietysti täynnä ivallisia vitsejä. Tiesin espadoista ja arrancareista hyvin, Urahara on kertonut niistä sen verran, minkä itsekin tiesi. Espadat olivat vahvimpia arrancareja, joka oli tietysti lisää tehoa pelkooni häntä kohtaan. Espada avasi gargain ja hän työnsi minut sisään rajusti. Jalkani petti ja koska kädet olivat sidottuina selkäni taakse, kaaduin kasvoilleni. Yritin nousta, mutta ennen kuin pääsin pystyyn, Grimmjow veti minut ylös hiuksistani. Kirkaisin, mutta vain sisälläni. Hän sanoi, että ei olisi pitkä matka Las Nochesiin.
  Se oli minulle liian pitkä...